29.5.2019

Helsinki Education Weekissä tuodaan esiin perustyötä ja yhdessä tekemisen iloa

Ensimmäisen Helsinki Education Weekin aikana, marraskuussa 2018, järjestettiin Vuosaaren lukiossa Lisätyn todellisuuden käyttö oppimateriaaleissa -työpaja. Järjestäjinä toimivat Jesse Jarva yhdessä toisen opettajan ja neljän kahdeksasluokkalaisen kanssa. Lisätty todellisuus (AR tai augmented reality) on keinotekoisesti tuotettua tietoa, jota on lisätty näkymään todellisessa ympäristössä.

Työpajaan osallistui peräti 130 oppilasta opettajineen ja se keräsi huimaa palautetta. Sekä opettajat että oppilaat olivat hämmästyneitä lisätyn todellisuuden käytön helppoudesta, varsinkin kun lähtökohtana on, miten työkalu tukee opetusta ja oppimista. Työpaja toteutettiin yhteistyössä helsinkiläisen lisätyn todellisuuden työkalujen tuottajan Arilynin kanssa. Yritys tuotti pohjan, jolla oppilaat pystyivät itse tekemään lisätyn todellisuuden materiaaleja joko kuvaan, julisteeseen tai oppikirjan sivuun.

Jesse Jarva toimii Vuoniityn peruskoulussa teknisen työn opettajana sekä ilmiöpohjaisen asiantuntijaopettajatiimin vetäjänä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Jarva kertoo, että olemme Suomessa teknisesti samalla tasolla muun maailman kanssa lisätyn todellisuuden käytössä. Suomessa ollaan alan aallonharjalla, sillä kehitystä on seurattu alusta asti ja laitteistokehitysten myötä tekniikkaa on tuotu aktiivisesti arjen opetustilanteisiin. Sitä on myös integroitu yhä useampiin oppiaineisiin.

– Lisätty todellisuus on yksi osa-alue opetuksessa, jota olemme toteuttaneet jo viitisen vuotta. Haluamme olla kärkijoukoissa, kun lisättyä todellisuutta kehitetään ja käytetään opetuksessa, koska se sopii hyvin uuden opetussuunnitelman ajatukseen, kuinka oppilasta osallistetaan. Tässä oppilas on oman oppimisprosessinsa omistaja, ja kun hän pystyy tekemään näitä materiaaleja, hänelle jää huomattavasti selkeämpi muistijälki prosessista.

Jarvan mukaan opetuksessa ollaan nyt siinä pisteessä, että muutkin ymmärtävät lisätyn todellisuuden mahdollisuudet. Lisätyllä todellisuudella oppilaat pystyvät myös vertaisesti selittämään toisilleen, miten eri ilmiöt toimivat, jolloin moni saattaa ymmärtää ilmiöt helpommin.

Kouluissa on jo kolmisen vuotta käytetty myös laajennettua todellisuutta (eli XR tai extended reality) opetuskäytössä, esimerkiksi XR-lasien käyttö eri materiaaleille laajentaa oppimisympäristöt täysin eri ulottuvuuksiin. Oppilaat voivat päästä tutustumaan Marsiin tai merenpohjaan ja jopa ihmisen suolistoon. Laajennetun todellisuuden kautta oppiminen on visuaalisille oppijoille usein helpompaa. Sen avulla oppija pääsee konkreettisesti näkemään oppimisprosessin. Visuaalisuus herättää monen kiinnostuksen, joten oppimisesta tulee hauskaa ja tutkivaa heti alusta saakka.

Jarva on myös järjestämässä ainakin yhtä tapahtumaa 4.–8. marraskuuta järjestettävään seuraavaan Helsinki Education Weekiin. Keskustakirjasto Oodissa lähes joka torstai pidettävä pop up-koulu järjestetään myös Helsinki Education Weekin aikana. Opettajat voivat ilmoittaa itsensä ja oppilaansa ja tulla tekemään ilmiöoppimisen jaksoa asiantuntijaopettajien tukemana yhdeksi koulupäiväksi.

Jarva toivoo, että opettajat rohkaistuisivat ja lähtisivät suunnittelemaan tapahtumaa niin, että jakavat omaa osaamista toisilleen, varsinkin, jos opettajalla on jokin oma opetuspaketti avattavana muille. Tarkoituksena on esittää tekemistä vertaisesti toisilleen, eikä miettiä sitä, jos tapahtumaan tulee ulkopuolisia vieraita.

– Tapahtumien ei tarvitse olla valtavan hienoja ja monimutkaisia. On tärkeää tuoda esiin perustyötä ja yhdessä tekemisen iloa niin opettajien kuin oppilaiden kanssa. Helsinki Education Weekissä saa keskustella fiksujen ja valveutuneiden ihmisten kanssa ja sitä kautta se antaa selkärankaa meille, sillä teemme Suomessa asioita erittäin hyvin! Olemme edelläkävijöitä oppilaan kohtaamisessa sekä opetuksen suunnittelussa oppilaan lähtökohdista.

Tutustu opettajan työhön ja kuuntelemalla Jarvan ja opettajakollegoiden Opehuoneen ääni –podcast SoundCloudista tai opetuksen verkon kautta Opehuone-sivulta.