17.11.2021

Helsinki Education Week on ohi – ”Parasta oli osaamisen jakaminen”

Helsinki Education Week järjestettiin marraskuun ensimmäisellä viikolla jo neljättä kertaa. Tapahtumaviikko keräsi yli 1700 osallistujaa ympäri maailmaa tulevaisuuden taitojen äärelle. Viikon aikana toteutuneissa 96 tapahtumassa päästiin sukeltamaan muun muassa kestävään kehitykseen ja koodauksen saloihin ja luomaan yhteyksiä kotimaisten ja kansainvälisten opetuksen ammattilaisten kanssa.

“Oli hauskaa olla opettaja muille oppilaille”

Tapahtumaviikolla osallistujia kiinnosti kovasti kestävä kehitys. Varhaiskasvatukseen suunnatun kirjan julkistamistilaisuudessa päästiin tutustumaan uuteen Kettu-malliin, jonka avulla kestävää kehitystä voi edistää konkreettisesti yhdessä lasten kanssa. Tapahtuma houkutteli paikalle yli sata osallistujaa.

Vuosaarelaisen Puistopolun peruskoulun 4B-luokan oppilaat järjestivät tapahtumaviikolla useita Scratch -koodaustyöpajoja. Oppilaiden mielestä työpajojen pitäminen oli jännittävää, mutta myös todella hauskaa. “Oli hauskaa opettaa, vähän niin kuin opettajana muille oppilaille”, kertoo Noora. Monet oppilaista kertoivat selvinneensä jännittävästä tilanteesta ja oppineensa paljon uutta. “Olin tosi ylpeä itsestäni ja todella onnellinen, että minä voin opettaa muille”, yksi oppilaista toteaa. Oppilailla oli myös erilaisia rooleja työpajojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Liya kertoo paikanneensa luokkatoveria koodaamisen opettajana: “Olin innoissani, vaikka jouduin ohjaamaan koko koodaamisen ilman harjoittelua, kun ystäväni oli valitettavasti kipeä. Mutta kyllä se hauskaa oli!”

Ammatillista osaamista merten yli

Viikon aikana järjestettiin myös englanninkielisiä virtuaalivierailuja eri Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen yksiköihin. Lisäksi kansainvälisten oppimisen asiantuntijoiden kanssa pureuduttiin niin tulevaisuuden taitoihin ja niin luovaan kuin kriittiseen ajatteluun.

Suomalaisesta koulujärjestelmästä keskusteltiin Finnish Educators Connect - What does Finnish Learning Look Like? -tapahtumassa. Australialaiset ja suomalaiset rehtorit kohtasivat puolestaan Finland/Australia/World Principals Connect - tilaisuudessa. “Parasta oli jakaa johtamisajatuksia englanniksi australialaisten kollegoiden kanssa. Suomalaisessa koulussa olemme pitkällä inkluusiossa, monipuolisessa arvioinnissa, erityisopetuksen prosesseissa sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisessa. Näistä on kiva kertoa ja vastailla kysymyksiin”, kertoo Itäkeskuksen peruskoulun rehtori Jutta-Riina Karhunen.

Opettaja ja pedagoginen asiantuntija Malin Kuusela oli tyytyväinen suomalaista oppimista käsitelleeseen tilaisuuteen. “Tapahtumassa parasta oli sen lämminhenkisyys. Oli mukava tavata kansainvälisiä kollegoja ja oli ilo kertoa heille suomalaisesta koulumaailmasta. Kiinnostus oli aitoa”, Kuusela kertoo.


Haluamme kiittää kaikkia osallistujia ja tapahtumajärjestäjiä, jotka loivat Helsinki Education Week- tapahtumaviikosta todellisen oppimisen juhlan. Ensi kertaan!

Helsinki Education Week on oppimisen juhla, joka tekee näkyväksi helsinkiläisissä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää upeaa työtä. Tapahtumaviikko on perinteisesti järjestetty marraskuun ensimmäisellä viikolla, tänä vuonna neljännen kerran. Tapahtumaviikko järjestetään yhteistyössä HundrED:n kanssa.