21.8.2023

Ensimmäiset teemaviikon tapahtumat on julkaistu

Lokakuun lopussa järjestettävä tapahtumaviikko lähestyy kovaa vauhtia ja samalla lähenee tapahtumaehdotusten takaraja 15.9. Aikaisemmista vuosista poiketen tapahtumaehdotuksia ei julkaista kerralla, kun takaraja niiden jättämiseksi umpeutuu. Sen sijaan ensimmäiset tapahtumat sivustolla julkaistaan jo elokuussa inspiraationa muille ohjelmaehdotusta hakitseville. 

 "Nuorten järjestämiä tempauksia olisi huikea saada myös mukaan"

“Olemme saaneet kymmeniä tapahtumaehdotuksia ja juhlaviikko vaikuttaa jo nyt varsin monipuoliselta”, kertoo ohjelmaryhmän vastaava, Helsingin kaupungin pedagoginen asiantuntija Tommi Tiittala. “Tähän mennessä saamamme tapahtumat kattavat koko kasvatusalan kohderyhmien kirjon, sillä ne on suunnattu aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen ja niitä on tarjolla sekä suomenkieliselle että englanninkieliselle yleisölle.”  

Tapahtumia tullaan tarjoamaan mm. aiheista STEAM-valinnaiset opintojaksot ja ilmiöoppiminen, oppimisvaikeudet, digitaaliset ympäristöt ja työkalut, aikuisoppiminen Helsingissä, luovuus ja ilmastokriisi. Hyväksytyt tapahtumat julkaistaan sivuilla syyskuun loppuun mennessä, jolloin aikaa ilmoittautua haluamiinsa tapahtumiin on aina itse tapahtumapäivään saakka. 

“Ruotsinkieliselle yleisölle toivomme lisää tapahtumia ja nuorten järjestämiä tai ideoimia tempauksia olisi huikeaa saada myös mukaan. Otamme kuitenkin ilolla vastaan kaikenlaisia tapahtumaehdotuksia jo nyt ohjelmasta löytyville kohderyhmille sekä aiheille. Järjestämiselle on erittäin matala kynnys eli osallistuminen tavalla tai toisella on plussaa”, Tiittala esittää.

Helsinki oppii -teemaviikon ohjelma rakentuu syyskuun loppuun saakka helsinkieducationweek.com -sivustolle, jonne kuka tahansa voi jättää oman ohjelmansa tapahtumaviikon järjestämisestä vastaavien arvioitavaksi. Viimeksi vuonna 2021 järjestettyyn tapahtumaan hyväksyttiin satakunta erilaista tilaisuutta, jotka keräsivät tuhansittain osallistujia ympäri Helsinkiä sekä kymmenittäin ulkomailta kaupunkiin saapuneita opetusalan ammattilaisia.  

Julkaistut tapahtumat löydät sivulta “Ohjelma”