19.9.2018

Ensimmäinen Helsinki Education Week järjestetään marraskuussa

Suomi on yksi oppimisen edelläkävijöitä maailmassa. Helsinkiin ja sen kouluihin, varhaiskasvatukseen ja oppilaitoksiin kohdistuu suuri kansainvälinen kiinnostus. Tämän vuoksi Helsinki lanseeraa Helsinki Education Weekin, joka järjestetään ensimmäistä kertaa marraskuussa, 5.–9.11.2018. Tapahtumasta tulee jokavuotinen. Tapahtuman kohderyhmänä on paitsi kansainväliset oppimisen asiantuntijat, myös suomalaiset ja ennen kaikkea helsinkiläiset kasvattajat, oppijat ja vanhemmat.

– Kaikkialla maailmassa on hienoja kouluja, mutta harvassa kaupungissa kaikki koulut ovat niin korkealaatuisia kuin meillä, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.


Liisa Pohjolainen

– Mutta meille tärkeää on uteliaisuus ja nöyryys. Haluamme koko ajan olla oppimassa myös muilta, Pohjolainen jatkaa.

Kansainvälisiä oppimisen asiantuntijoita Helsinkiin

Helsinki Education Week on viikon mittainen helsinkiläisen oppimisen juhla, joka tekee näkyväksi helsinkiläisissä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää upeaa työtä. Samalla opitaan maailman parhailta ja tehdään yhteistyötä kaupunkiin saapuvien kansainvälisten oppimisen asiantuntijoiden kanssa.


Pia Pakarinen


– Jokainen tietää, että nopeasti muuttuvassa maailmassa uteliaisuus ja jatkuva oppiminen on tärkeää. Siksi haluamme lisätä kansainvälistä yhteistyötä, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen.

Ohjelmahaku Helsinki Education Weekiin on käynnissä 5.10. asti

Helsinki Education Weekin aikana kuka tahansa opetuksen tulevaisuudesta kiinnostunut – kouluista varhaiskasvatukseen ja oppilaitoksiin, opettajista oppilaisiin, vanhemmista yrityksiin – voi järjestää eri puolilla kaupunkia itseään kiinnostavia tapahtumia tai osallistua niihin.

Tapahtumat voivat olla suuri tai pieniä ja niitä voi ehdottaa 9.10.2018 mennessä Helsinki Education Weekin virallisella verkkosivulla osoitteessa www.helsinkieducationweek.com.

Helsinki Education Weekillä on neljä ohjelmapolkua:


  • Hands On trackilla on erilaisia opettajien ja oppilaiden järjestämiä työpajoja,
  • Dialogue track koostuu keskustelutilaisuuksista, 
  • Network trackilla on verkostoitumis- ja tuotekehitystilaisuuksia ja 
  • Explore trackilla tutustutaan erilaisiin opetusinnovaatioihin ja oppimisympäristöihin. 

Helsinki Education Weekin ohjelma julkistetaan lokakuun puolessa välissä.

Helsinki Education Weekin pääjärjestäjä on Helsingin kaupunki ja sen viralliset yhteistyökumppanit ovat HundrED ja Helsingin Sanomat.