Fi / Sv / En
explore

Torpparinmäen peruskoulun luontopolku

5.11.2019 at 08:00 - 20:00
Venue: Torpparinmäen peruskoulu
people Open
The event is open for everyone. Registration is not needed.

Torpparin taival on Torpparinmäen peruskoulun oma luontopolku, joka rakennettiin ensi kerran koulun ensimmäisenä toimintavuotena 1999-2000, yhdessä Torpparinmäen nuorisotalon ja Koulun ja nuorisotalon tukiyhdistys Pönkkä ry:n kanssa.

Tauluja on vuosien aikana päivitetty muutamia kertoja. Taulujen päivittämisessä on vahvasti mukana ajatus oppilaiden osallisuudesta ja omaan oppimisympäristöön vaikuttamisesta sekä omaan lähiluontoon tutustumisesta ja sen kokemisesta itselle merkitykselliseksi paikaksi.

Lukukauden 2018 - 2019 aikana taulut jälleen päivitettiin. Tällä kertaa niihin lisättiin digitaalista lisämateriaalia, joka koottiin luontopolun omalle YouTube-kanavalle. Taulujen alakulmaan liitettiin qr-koodi, jonka avulla lisämateriaaliin pääsee tutustumaan. Digisisältöjä on mahdollista muokata tai lisätä myöhemminkin ilman että itse tauluja luonnossa tarvitsee uusia.

Luontopolku on paitsi koulun oppilaiden käytössä myös kaikkien alueella liikkuvien ulkoilijoiden kuljettavissa. Kartta löytyy aloitutaulusta koulun takaa, urheilukentän vierestä, ja sen saa näkyville myös minkä tahansa taulun kohdalla qr-koodin lukemalla.

Torpparin taival on omatoimisesti saavutettavissa päivittäin kellonajasta riippumatta.

Kartta: https://torpparintaival.github.io/qr/map/

Luontopolun digisisällöt: https://torpparintaival.github.io/qr/

Details

Date: 5.11.2019

Time: 08:00 - 20:00

Event type: Explore

Keywords: Luonto, Luontopolku, Oppilan osallisuus, digioppiminen, Ympäristö, Ympäristökasvatus.

Target group: Open event.

Contact

Contact person: Mira Lattu

Email: mira.lattu@edu.hel.fi

Phone number:

Website: https://www.hs.fi/lastenuutiset/art-2000006115708.html?fbclid=IwAR0Ck2fYw6QIx_rNIoVhSW3XTvrWwT-6W7ZbZXsUKywmwu-g1NKMKTFWKtU

Venue

Torpparinmäen peruskoulu

Ylä-Fallin tie 54, Helsinki, Finland